Tuusulalaisen avioparin Annen ja Vesan seurustelu ja elämä muuttui, kun Jumala auttoi heitä yliluonnollisella tavalla.
Tuusulalaiset Anne ja Vesa alkoivat seurustella 16-vuotiaina. He kävivät samaa koulua ja olivat samalla luokalla ja ihastuivat. He tunsivat toisensa jo kolmasluokkalaisista lähtien.
– Meillä oli normaalit perheet ja molemmilla pikkusisarus. Uskonasioita ei pidetty esillä, taustoittaa Anne.
– Olimme onnellisia, mutta meille tuli ongelmia, joita nuorilla tulee. Tuli pettämistä ja sellaisia asioita, joita ei pystynyt antamaan anteeksi, listaa Vesa.
– Puistonpenkillä istuskellessamme olimme todenneet, että jos joku haluaa johonkin Jumalaan uskoa, niin uskokoon, mutta älköön sitä kaikille tuputtako. Se oli silloin asenteemme hengellisiin asioihin.
Seurustelu päättyi 1994 kevään ja syksyn aikana. Samana vuonna tapahtui paljon.
– Äitini, joka oli rukoillut puolestani, kuoli keväällä, kertoo Vesa ja jatkaa:
– Sisälläni oli tyhjyys. Mitä tässä elämässä on järkeä? En ikinä sanonut äidilleni, että rakastan häntä, että olin rikkonut parhaimman ystävyyteni ja parhaan suhteeni tyttöystäväni Annen kanssa.
Sitten Jumala puuttui yliluonnollisella tavalla tilanteeseen.
– Minulla ei ollut mitään rukousta sisälläni, mutta Jumala antoi minun nähdä unen tai näyn joulukuun 5.–6. välisenä yönä. Näin, mitä elämässäni oli ollut ja mitä oli tulossa. Näin neljä kuvaa, jotka jatkuivat vielä senkin jälkeen, kun avasin silmäni. Näin kotini, huonekaluni ja ne kuvat. Ne kuvat eivät olleet onnellisia kuvia. Niissä näkyi millaista olisi, jos käyttäisin huumeita. Tiesin ja tunsin, että kuvat olisivat elämääni. Samaan aikaan tunsin valtavan rakkauden, että Jumala rakastaa mua tosi paljon ja välittää musta ihan mielettömästi sekä tietää kaikki yksityiskohdat.
– Yksi asia, minkä näin, oli Anne ja että mun pitäisi soittaa Annelle keskellä yötä, vaikka emme olleet enää yhdessä. Pidättelin soittoa aamuun asti.
Samana keväänä Annella oli alkanut tulla pelkotiloja.
– Pelkäsin tosi paljon. Heräsin öisin pelkooni. Valvoin paljon. Mietin, että mitä elämässäni on järkeä. En uskaltanut kertoa kenellekään peloistani.
Samaisena joulukuun 6.–7. välisenä yönä kello 3 Anne päätti rukoilla.
– Rukoilin pienen rukouksen: ”Jumala, jos olet olemassa, niin anna jonkun ihmisen tietää, miten paljon pelkään, niin, etten kerro siitä kenellekään.
– Aamulla klo 6 eteisessä soi puhelin. Vastasin. Vesa oli puhelimessa.
Vesa kertoo, että hän oli nähnyt Annen pelon unessaan.
– Rukoilin silloin ensimmäistä kertaa tosissani. ”Jumala, jos tää on totta, että Anne pelkää, niin päästä hänet pelosta”.
Kilometrin päässä toisistaan asuvat nuoret rukoilivat tietämättään yhtä aikaa.
– Tilanteemme oli, että emme enää seurustelleet, kaikki oli päättynyt, emme pystyneet antamaan anteeksi eikä kummallakaan ollut mitään uskoa Jumalaan, kun menimme illalla nukkumaan, kuvailee Vesa.
– Ja seuraavana aamuna olin uskossa!
– Koin, että mun pitää tehdä jotain tämän asian eteen, mä en voi jättää tätä tällä lailla. Menin vielä illalla soittamaan Annen ovikelloa. Mua jännitti mielettömästi, että mitä mä teen: Menen seurustelun päätyttyä vielä soittelemaan ovikelloa, ja Anne jo seurustelee sen aikaisen parhaan kaverini kanssa.
