Elina, 36, kasvoi omien sanojensa mukaan ”tavallisessa luterilaisessa” perheessä, jonka arkeen Jumala tai usko ei kuulunut.
– Seitsemän vuotta sitten menin tutun miehen kanssa syömään ja aloimme tapailla. Muutaman viikon päästä kuulin, että hän on uskossa.
– Tieto oli minulle pöyristyttävä. Minulle oli aivan käsittämätöntä, että kukaan nuori, järkevä ihminen voisi olla uskossa Jeesukseen.
Pari jatkoi tapailua. Mies puhui välillä uskostaan, mutta Elinalle aihe oli vieras.
– Jumala ei kiinnostanut minua enkä etsinyt Jumalaa.
Jumala etsi kuitenkin Elinaa, sillä Elinan ajatukset alkoivat muuttua ajan myötä.
– Jossain vaiheessa tulin siihen pisteeseen, että minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin antaa Jumalalle mahdollisuus ja katsoa sekin kortti, että Jumala olisikin oikeasti olemassa.
Alkuvaiheessa Elina luki Raamattua ja se aukeni osittain, mutta Vanhan testamentin sisältöä oli vaikea ymmärtää.
– Mies vei minut tapaamaan ystäväänsä, joka on ollut lapsesta asti uskossa ja osasi hyvin selittää, mikä on Vanha ja Uutta testamentti ja mitä Jeesus on tehnyt ristillä. Ymmärsin, mikä Raamattu on.
– Juttelin tämän ystävän ja hänen vaimonsa kanssa koko illan, ja lopuksi hän kysyi, haluanko ottaa Jeesuksen sydämeeni. Vastasin, että joo, ja rukoilimme.
Mitään kummempaa ei siinä hetkessä tapahtunut.
– Uskoni on siitä hetkestä kasvanut ja vahvistunut pikkuhiljaa.
– Vuoden päästä jäin uskoni kanssa yksin, mutta löysin Suhelle (Suur-Helsingin seurakunta) ja siellä pienryhmään. Sain paljon hyviä ystäviä ja sain rauhassa tutustua, kuka ja millainen Jumala on.
– Elämäni näyttää ulospäin hyvin samanlaiselta kuin ennen uskoon tuloani. Minulla on sama työ, koti, ystävät ja unelmat. Mitä sisälläni on tapahtunut, se on suurta. Olen iloisempi, rohkeampi, avoimempi, rakastavampi, ystävällisempi ja paljon positiivisempi kuin ennen.
