Lappeenrannassa syntynyt Gunnar Lundberg, 48, kertoo, että on aina uskonut Jumalan olemassaoloon.
– Elämäni ei ole ollut aina Jumalan tahdon mukaista elämää. Kaksi vuotta peruskoulun jälkeen, vuonna 1986, jouduin ensimmäisen kerran vankilaan.
– Siitä alkoi 24 vuotta kestänyt päihde- ja vankilakierre. Sinä aikana olin yhdeksän kertaa vankilassa – yhteensä 18 vuotta.
– Välillä rukoilin Jumalaa, sillä uskoin Jumalan olemassaoloon. Siitä huolimatta en tullut uskoon. 2006 vankilassa mietin, voinko koskaan saada anteeksi kaikkea pahaa, mitä olen tehnyt. Minulla ei ollut Raamattua sellissä. Soitin hälytyskellolla vartijaa. Sanoin vartijalle, että pitäisi saada Raamattu.
Gunnar ei saanut Raamattua yöllä, vaan vartija käski pyytää sitä aamulla uudelleen.
– Rupesin muistelemaan, mitä Raamatussa tapahtuu. Mieleeni tuli, että vähän ennen kuolemaansa Jeesus kallisti päätään ja sanoi: ”Se on täytetty.” Sillä hetkellä ymmärsin, että siinä minun syntini on sovitettu ja mitä merkitsee saada synnit anteeksi.
Gunnar eli uskossa ja kävi kasteella, mutta seurakuntayhteys puuttui. Kului vuosi.
– Palasin syntielämään. Sitä kesti vajaa kaksi vuotta.
Gunnar oli kotonaan nukkumassa, kun hän kuuli äänen:
– Käänny tieltäsi.
– Mitä saan tilalle?
– Saat iankaikkisen elämän.
Gunnar ymmärsi, että Jumala kutsui häntä pelastukseen.
– Tajusin, mitä tarkoittaa, kun sanotaan, että Jumala kutsuu jokaista henkilökohtaisesti. Jumala armahti minua. Sain oikeasti syntini anteeksi.
– Kuten uskovaiset sanovat, aloin tehdä parannusta elämässäni. Minulle se tarkoitti, että lopetin niiden asioiden tekemisen, joiden tiedostin olevan väärin elämässäni ja joilla rikoin Jumalan tahtoa vastaan.
– Aloin lukea Raamattua. Tärkeimmäksi asiaksi tuli seurakunnan löytäminen. Uskovien yhteyden kautta pääsin kasvamaan uskossa.
– Tekemäni ratkaisun jälkeen vapauduin kaikista päihteistä. Minulla olevat vääryydellä hankkimani tavarat tiputin Saimaaseen.
Gunnar kävi kaksi vuotta seurakunnassa viikoittain kokoontuvassa Uskon perusteet -ryhmässä.
– Se oli tärkeää aikaa. Elämäni lähti muuttumaan ja Jumala johdatti elämääni.
– Sain heti tietoisuuden, että Jumala on kutsunut minut palvelemaan Häntä, viemään evankeliumia eteenpäin tavalla tai toisella.
Gunnar opiskeli Iso Kirja -opistossa Evankelistapolun ja teki siellä myös kolme vuotta kestäneen tutkinnon, johon kuului harjoittelu. Sen Gunnar suoritti Helsingin Kontulassa sijaitsevassa helluntaiseurakunnassa Metrokappelissa, johon hänet palkattiin harjoittelun jälkeen.
– Jeesus sanoo Raamatussa: ”Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.”
– Minulle yltäkylläinen elämä tarkoittaa sitä, että sisimmässäni on rauha, jollaista en maailmassa saanut mistään.
– Jos et tunne Jeesusta, niin kysy: Jeesus, kuka olet? Muuta elämäni, jos olet olemassa!