Maria – Rukoukseni kuultiin

– Haluan sanoa kaikille, jotka katsovat tätä videota, että rukoukset kuullaan. Rukoukseni ei tarvitse olla sen kummempi rukous, kunhan se lähtee sydämestä. Kyllä Jumala sen kuulee!

Rukouksen voima

Maria, 25, sai kokea rukouksen voiman, kun hän tuli uskoon vuonna 2012.
– Sain elää varhaislapsuuteni uskovaisessa kodissa, kertoo Maria.
–  Äitini ja isäni olivat silloin uskossa, ja minulla oli kaksi pikkuveljeä. Meillä oli mattokutomo.  Elämämme pyöri paljon seurakunnan ja yrityksemme ympärillä.

Maria oli noin kymmenvuotias, kun hänen vanhempansa alkoivat juoda. Alkoholi alkoi värittää lapsuutta. Myös perheväkivaltaa oli.
– Näimme paljon rajuja riitoja. Sain lapsena oman osuuteni siitä.
– Jossain kohtaa sosiaalityöntekijät puuttuivat tilanteeseen ja sanoivat, että lapset pitää ottaa huostaan. Isäni vanhemmat sanoivat, että he haluavat ottaa lapset heille kesäksi. Asuimme mummolassa yhden kesän. Sinä aikana vanhempamme erosivat, ja kesän jälkeen muutimme äidin luokse.

Marialla alkoi muuton aikoihin yläaste.
– Muistan, että minulla oli paljon sellaisia asioita, jotka olivat rikkoneet minua lapsuudessa, ja kun menin kouluun, en pystynyt keskittymään kouluun. Se oli sekavaa aikaa.

Masennus

14-vuotiaana Marialla diagnosoitiin ensimmäisen kerran masennus.
– Mietin, että elämälläni ei ole mitään tarkoitusta.

18-vuotiaana Maria löysi baarit ja alkoi käydä niissä kavereidensa kanssa.
– Silloin kuitenkin masennus alkoi ottaa niin suurta valtaa minusta, että aloin tosissani miettiä itsemurhaa. En nähnyt elämässäni mitään tarkoitusta tai valoa.
– 2012 oli Seinäjoen helluntaiseurakunnassa Unique Youth -nuortentapahtuma. Äitini kehotti minua menemään tapahtumaan. Menin sinne, vaikka minulla ei enää ollut lapsenuskoani enkä enää uskonut, että Jumalaa on olemassa.
– Menin kuitenkin eteen rukoiltavaksi. Rukoukseni Jumalalle oli: ”Jos olet todellinen, niin ilmesty mulle!”

– Sain siinä kokea valtavaa Pyhän Hengen läsnäoloa. Sydämelläni ollut taakka otettiin siinä hetkessä pois. Minulla oli niin kevyt olo! Tiesin, että Jumala on todellinen.
– Sanoin Jeesukselle, että haluan antaa elämäni täysin hänelle. Pyysin, että muuta mun elämäni!”
– Se, miten elämäni on saanut muuttua sen jälkeen, on ollut ihmeellistä. En olisi ikinä kuvitellut, että voisin joskus opiskella sosionomiksi tai voisin auttaa samanlaisissa haasteissa olevia nuoria.
– Olen saanut kokea ihmeellistä johdatusta. Reilu vuosi sitten pääsin tekemään vapaaehtoistyötä Vaasan vankilassa. Elämäni on mennyt ihanasti eteenpäin. En kyllä päivääkään ole katunut, että olen antanut elämäni Jeesukselle.