Mikael – En ole enää humalainen isä

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp


– Minulla ei ollut oikein kavereita seurakunnassa nuorena, muistelee Mikael elämänsä alkutaipaletta.
– Koulussa oli kavereita, jotka kävivät ryyppäämässä ja polttelemassa. Menin heidän mukaansa, sillä meitä kiinnostivat samat asiat.

Mikael kertoo, että oli aina rukoillut uskovaista vaimoa.
– Kului monta vuotta. Kerran olin baarissa ja törmäsin siellä nykyiseen vaimooni. Kävi selville, että hänkin oli uskovaisen kodin lapsi. Hänellä oli samantapainen menneisyys kuin minulla. Rupesimme puhumaan uskon asioista. Sitten vaimo uudistui uskossaan. Meille tuli lapsi. Minä jatkoin entisenlaista elämää: viikonloput baareissa ja kavereiden kanssa.
– Eräänä iltana, kun olin nukkumassa, Jeesus ilmestyi uneeni. Jeesus sanoi minulle:
– Miksi et jo avaa ovea? Olen jo kauan aikaa kolkuttanut ovellesi.
– Heräsin uneeni. Minulla oli kauhea synnintunto. Rupesin rukoilemaan. Rukoilin Jeesusta:
– Anna anteeksi syntini. Haluan seurata sua, haluan olla seuraajasi.

Mikael alkoi käydä seurakunnassa ja teki uskonratkaisun.

Vaimo oli ollut jo kahden vaiheilla, että jos Mikael jatkaa juomista ja entinen meno jatkuu, niin hän lähtee.
– Avioliittomme parani paljon, kun tulin uskoon. Avioliittomme sai aivan uuden merkityksen. Keskinäinen suhteemme on päivä päivältä parempi. Meille on tullut vielä poika lisää. Olen saanut viettää aikaa hyvin lasten kanssa, eikä heidän tarvitse pelätä, että viikonloppuisin tulee kotiin humalainen isä. Lapsetkin saavat olla onnellisia; nauttia tästä raittiudesta ja elää ehjässä perheessä.
– Jos sulla on jotain ongelmia, alkoholi- tai päihdeongelmia tai mitä vaan, niin rukoile Jeesusta ja sano: ”Tässä mä oon ja jos sä kuulet tän rukouksen, niin mä haluan sun kanssasi päästä eroon näistä kaikista. Kiitos Jeesus, että autat mua.”
– Jeesus varmasti kuulee. Käy seurakunnassa kysymässä ihmisiltä tai pastoreilta apua, niin he osaavat kertoa. Kaikki on Jeesukselle mahdollista!