Rainer Åkerlund kasvoi uskovaisessa kodissa, mutta vasta uni ja serkun kuolema huumeisiin saivat hänet tekemään uskonratkaisun.
– Olen kasvanut uskovaisessa kodissa, jossa hengellisiä asioita on aina pidetty esillä ja niitä on kunnioitettu ja arvostettu, muistelee Rainer lapsuuttaan ja nuoruuttaan.
– Muistan lapsuudestani, kuinka vanhempani kiersivät seurakunnissa Suomessa, Ruotsissa ja Virossa julistaen evankeliumia todistuksien ja laulujen kautta. Voisi sanoa, että olen ollut koko elämäni uskossa.
– Olen tunnustanut Jeesuksen Herrakseni ja tiennyt hänen olevan pelastaja, mutta olenko aina elänyt niin kuin uskovan tulisi elää?
– Vastaus on: en ole.
– Yläasteikäisenä ajauduin huonoon seuraan ja tein vääriä valintoja näiden kavereideni kanssa. Tämän seurauksena vaivuin masennukseen, joka kesti jonkin aikaa.
– Uskon jokaisen ihmisen olevan yksilö ja siksi Jumalan kutsu jokaiselle on yksilöllinen.
– Minua Jumala kutsui voimakkaasti hengellisen unen kautta, joka käsitteli iankaikkisuutta. Siinä unessa näin sen toisen paikan, joka Raamatun mukaan on iankaikkinen ero Jumalasta.
– Uni pysäytti minut. Pelästyin, mutta kyse ei ollut normaalista pelosta, vaan Jumalan pelosta. Tietoisuus siitä, että on olemassa iankaikkisuus, konkretisoitui tämän unen kautta.
– Lähes viikon prosessoin tuota unta ja mietin, oliko tämä Jumalan kutsu juuri minulle. Nielin kuitenkin sielunvihollisen valheen, että tämä kaikki oli lähtöisin omasta alitajunnastani. Sivuutin uneni.
Muutaman kuukauden päästä Rainer sai pysäyttävän puhelun.
– Minulle kerrottiin puhelussa, että minulle rakas 18-vuotias serkkuni oli kuollut huumeisiin.
– Tämä pysäytti minut totaalisesti ja aloin uudelleen ajattelemaan iankaikkisuutta ja varsinkin serkkuni iankaikkisuutta. Suutuin Jumalalle, koska en ollut varma hänen pelastuksestaan.
– Raamatun kertomukset kuitenkin lohduttivat minua, koska ne todistivat siitä, että Jumala itse päättää näistä asioista.
– Näitä asioita prosessoituani Jumala pysäytti minut kysymyksellä: ”Millä mallilla sinun iankaikkisuusasiasi ovat?”
Uni ja serkun kuolema pysäyttivät Rainerin ja hän antoi elämänsä Jumalalle eräänä yönä.
– Nöyrryin hänen eteensä ja huusin häntä avuksi. Sinä yönä hän pelasti minut.
– Tänään pelastuksen ihmeestä on kulunut noin neljä vuotta. Saan iloita ja kiittää siitä, että hän pelasti minut tuona yönä, kun huusin häntä avuksi.
– Jumalan tapa kutsua sisälle pelastukseen ei ehkä sillä hetkellä tuntunut kovin hyvältä, koska jouduin käymään läpi tällaisia prosesseja. Mutta näin jälkeenpäin en voi kuin kiittää, että hän edes kutsui sisälle pelastukseen.
Rainer opiskelee tällä hetkellä Suomen teologisessa opistossa toista vuotta ja toteuttaa kutsuaan ja haavettaan siitä, että saisi joskus opiskella raamattukoulussa.
– Tulevaisuudessa haluan palvella kotiseurakunnassani ja käyttää niitä työkaluja, joita olen raamattukoulusta saanut.
– Innolla odotan sitä, minne Jumala johdattaa ja millä tavoin hän käyttää minua Jumalan valtakunnan työssä.