– Sisälläni oli aivan hirveä tuska ja ahdistus, koki Sarita elämänsä synkkinä aikoina.
Lopulta hänellä todettiin masennus ja ahdistuneisuushäiriö.
Sarita sai apua, ja nyt hän luottaa: ”Ehkä elämä on taistelemista loppuun saakka, mutta Jeesuksen kanssa on ihanaa ja turvallista tehdä matkaa”.
Kurikasta kotoisin oleva Sarita Keväänranta kertoo sairastumisestaan ja toipumisestaan:
– Olin noin 30-vuotias, kun sain puhelun, joka käynnisti elämässäni prosessin. Olin jo jonkin aikaa ennen tuota puhelua elänyt jännityksessä ja pelossa sekä ollut pitkään väsynyt ja stressaantunut. Olin ollut jo muutamia vuosia uskossa.
– Huomasin saavani outoja oireita, joita en aluksi tunnistanut, mitä ne olivat. Tuntui jotenkin siltä, että kaikki ei ole nyt hyvin. En pystynyt syömään enkä nukkumaan. Sisälläni oli tosi levoton ja paha olo.
– Aloin saamaan myös paniikinomaisia tunteita. Minulla oli tosi ristiriitainen olo ja kauheat itsesyytökset. En pystynyt puhumaan kenellekään siitä, mitä kävin läpi.
Sarita yritti selviytyä omin voimin, kunnes hän ei eräänä päivänä jaksanut edes nousta sängystä ylös.
– Minulla oli aivan hirveä tuska ja ahdistus sisälläni.
– Muistan ajatelleeni, että voi kunpa minä kuolisin, jotta pääsisin tästä olotilasta pois. Silti pelkäsin sitä, että jos nyt kuolen tai teen itselleni jotain, niin mihin sieluni joutuisi.
– Luulin menettäneeni lopullisesti mielenterveyteni. Itkin sitä, että tuleeko minusta enää se sama iloinen Sarita, joka olen aina ollut ja pystynkö enää olemaan äiti lapsilleni. Tuo paha olo alkoi syventyä ja mennä huonommaksi.
– Sitten anoppini Teija tuli luokseni ja sanoi, että nyt meidän on lähdettävä sairaalaan.
Sairaalassa Saritalla todettiin masennus ja ahdistuneisuushäiriö, johon määrättiin masennuslääkkeet.
– Toipuminen oli hidasta, mutta pian huomasin, että olo alkoi helpottaa ja pelkotilat sekä jännitykset alkoivat lieventyä.
Toipumisprosessi eteni ja päivä kerrallaan mentiin eteenpäin. Myös kahden vuoden psykoterapiajakso oli suuri asia Saritan toipumisessa.
– On ihanaa tietää, että Jumala pitää meistä huolta ja näkee nämä kaikki tilanteet, Sarita sanoo nyt ja jatkaa:
– Muistan ennen kuin masennus iski pahana päälle, niin puolisoni Markuksen puhelimeen tuli viesti uskovalta ystävältä.
– Viestissä luki: ”Teidän elämään on tulossa myrsky, mutta Jumalan varjeleva käsi on teidän perheen ja kodin yllä.”
– Tiesin, että meidän puolestamme rukoillaan ja se oli todella lohduttavaa.
Jumala myös näytti Markukselle näyn, kun hän tuskaili yksinäisyydessä, tuleeko vielä voitto.
– Tuossa näyssä hän näki minun iloiset ja nauravat kasvoni.
– Lisäksi minulle antoi paljon voimaa ja lohtua meidän seinällämme oleva koriste, jossa on Jeesus ristillä.
– Muistan katsoneeni tuota ristiä itkien ja tietäen, että Jeesus on verellään pessyt syntini pois ja antanut ne anteeksi.
Toipumisen myötä monia asioita alkoi muuttua.
– Aloimme perheenä viettää enemmän yhteisiä rukoushetkiä. Oma uskonelämäni muuttui ja syventyi.
– Jumala sai ottaa pois paljon asioita, jotka eivät kuulu uskovan elämään.
– Aloin puhua asioista ja se tuntui tosi vapauttavalta.
– Aloin myös lukea kristillistä kirjallisuutta, joka käsittelee masennuksesta toipumista.
Paljon on noihin vuosiin mahtunut, tiivistää Sarita.
– Edelleenkin elämässä on ollut vastoinkäymisiä, menetystä ja surua. Ehkä kivuliain asia, joka tapahtui sairastumisen jälkeen, oli oman isän traaginen kuolema. Silloin sain muistutuksen siitä, että enkö olekaan parantunut ja sairastunko uudestaan ja vajoan taas syvään pimeyteen.
Siinäkin tilanteessa Jumala tuli apuun.
– Se oli jotain niin uskomatonta, ettei sitä osaa edes selittää.
– Kun nyt mietin menneitä vuosia ja sitä, mitä ollaan perheenä käyty läpi, niin iloitsen suuresti siitä, että minulla on Jeesus. Hän on ollut aina uskollinen, nostanut ja kantanut niissäkin epätoivon hetkissä, kun on tuntunut siltä, ettei missään näy ulospääsyä. Hän on tullut ja auttanut.
Kaiken toipumisen keskellä Sarita on pystynyt lukemaan kaksi ammattia ja käymään töissä.
– Oman perheen tuki on ollut korvaamatonta. Olen saanut olla ehjempi äiti ja puoliso.
Omien voimavarojen käyttämistä on pitänyt opetella.
– Pitää osata säännöstellä omia voimia, jotta välttyisi siltä ahdistukselta, joka niin herkästi aina siellä taustalla kummittelee. Ehkä se on taistelemista loppuun saakka, mutta Jeesuksen kanssa on ihanaa ja turvallista tehdä matkaa, tietää Sarita.
