Tomi Kivilompolo – Elämässä täytyy olla muutakin

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp


– Elämässä täytyy olla muutakin, ajatteli Tomi Kivilompolo elämänsä käännekohdassa. Sen jälkeen hänen elämänsä alkoi muuttua. Tomi kertoo taustastaan:

– Synnyin 1977 kuusihenkiseen perheeseen. Äitini tuli uskoon 1979 ja muistan, kun kävin pikkupoikana hänen mukanaan Tornion helluntaiseurakunnassa.

– Peruskouluun mentyäni tutustuin helluntaiseurakunnan silloisen evankelistan poikaan, ja aloin käydä hänen kanssaan seurakunnan poikakerhossa. Sieltä jäi paljon mielekkäitä, rikkaita muistoja.

– Muutimme 80-luvulla toiseen kaupunginosaan ja sitä kautta kaveripiirini muuttui. Hyvin äkkiä siinä teini-iän kynnyksellä tulivat oheisilmiöt elämääni mukaan. Seurakuntayhteys jäi. Musiikkimies olen ollut koko ikäni ja teininä musiikki tuli voimakkaasti kuvioihin. Lähdin elektronisen musiikin puolelle ja soitin levyjä kaksikymmentä vuotta. Elin maailman teillä ja tein kaikkia niitä asioita, jotka voivat satuttaa ihmistä. Elin täysillä tässä ja nyt, enkä ajatellut mitä huomenna tapahtuu.

– Sen kahdenkymmenen vuoden aikana satutin itseäni henkisesti ja fyysisesti. 2009 isäni kuoli äkillisesti. Silloin koin sisälläni, että elämässä täytyy olla muutakin. Tunsin voimakasta tarvetta alkaa lukea Raamattua.

– Koko ajan minulla oli kaipuu johonkin muuhun maailmaan kuin siihen, missä elin.  2011 heinäkuussa sisälläni oli niin tyhjä ja hirveä olo, että polvistuin sänkyni viereen ja huusin Jumalaa avuksi. Sain siinä hetkessä kokea niin suurta rauhaa ja lämmön tunnetta, etten edes lapsena ollut sellaista tuntenut.

– Kuitenkin jatkoin sinnikkäästi vanhalla tielläni. Loppuvuonna muutin Seinäjoelle ja menin käymään paikallisen helluntaiseurakunnan kokouksessa. Siellä tuli tunne, että olen tullut kotiin. Sain siinä kokouksessa sanoa Jumalalle, että nyt minun tieni tuolla toisella tiellä on kuljettu ja haluan elää sinun suunnitelmissasi eteenpäin.

Uskoontulonsa jälkeen Tomi kertoo eläneensä ”oikein elämisen arvoista elämää”.

– Olen mennyt naimisiin ja saanut kaksi lasta. Totta kai jokaisella ihmisellä on vastoinkäymisiä, mutta Jumalaan voi luottaa ja siihen, että rukoukset kuullaan. Niin hyvissä kuin huonoissa asioissa voi kääntyä Jumalan puoleen.

– Kehotan teitä kaikkia: kääntykää, rukoilkaa ja hiljentykää Jumalan eteen. Kyllä Herra kuulee.