5. askel – mene kasteelle

Kun katselemme Uutta testamenttia, on mielenkiintoista huomata, että jo lähetyskäskyssä Jeesus käski kastamaan. Matteuksen evankeliumissa luvussa 28 sanotaan: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.” Tähän luonnollisesti kuului Sanan opetus, jotta ihmisille syntyi usko Jeesukseen Kristukseen.

Kasteessa me siis ensinnäkin toteutamme Jeesuksen Kristuksen käskyä. Toiseksi, kristillisessä kasteessa me noudatamme Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä. Meille kerrotaan, kuinka palvelutehtävänsä alussa Jeesus menee Johannes Kastajan luo Jordanille ja pyytää häntä kastamaan itsensä, jotta kaikki vanhurskaus tulisi täytettyä. Kolmanneksi, kasteessa me noudatamme alkukristillisen seurakunnan esimerkkiä. Kristillisen seurakunnan alkuhetkissä Apostolien tekojen toisessa luvussa meille kerrotaan, että kun Pyhä Henki oli täyttänyt seurakunnan ja Pietari oli saarnannut, ihmiset tulivat Pietarin luokse ja kysyivät ”mitä meidän pitää tehdä?” Pietari sanoo: ”Tehkää parannus ja ottakaa kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksi saamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.” Näiden sanojen seuraamuksena voimme lukea: ”Ne, jotka ottivat hänen sanansa vastaan, kastettiin, ja uskovien joukkoon tuli sinä päivänä lisää noin kolmetuhatta henkeä.”

Eli seuraamme alkukristillisen seurakunnan esimerkkiä. Voidaan kysyä, milloin kasteen tulisi tapahtua. Me näemme evankelista Filippoksen esimerkistä, kun hän kohtasi Apostolien tekojen luvussa 8 Etiopian kuningattaren hoviherran, että kristillinen kaste tapahtuu välittömästi Jeesukseen uskomisen yhteydessä.

”Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista. Hoviherra vastasi: Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika. Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.”

Kun olet uskonut Jeesukseen, mene kasteelle, tänään. Etsi kristillinen seurakunta, joka voi suorittaa kasteen sinulle. Ei tarvitse odottaa pitkään. Tapahtukoon se välittömästi uskon yhteydessä.

Kasteen muoto Uudessa testamentissa symbolisoi sitä, että meidän vanha ihmisemme on haudattu, ja me nousemme ylös uuteen ylösnousemuselämään Jeesuksessa Kristuksessa. Siksi Raamatussa sanotaan: ”Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.” Roomalaiskirje 6:4

Kaste on myös uskon tunnustamista. Sitä kautta tunnustat ystävillesi, että ”minä seuraan Jeesusta”. Sitä kautta puhut omalle vanhalle ihmisellesi, että vanha elämä on haudattu ja uusi elämä on Kristuksen yhteydessä. Tunnustat uskoasi sielunviholliselle: En kuulu enää tähän maailmaan, kuulun nyt Jeesukselle.

Mene siis kasteelle, ja mene pian!

————–

Teksti perustuu Marko Selkomaan kirjaan Askeleet uuteen elämään (Aikamedia, 2014).

1. askel – valtakunnan vaihto​

2. askel – armahtava ja rakastava Jumala

3. askel – rukoile päivittäin

4. askel – lue Raamattua

5. askel – mene kasteelle

6. askel – hakeudu seurakuntaan

7. askel – ota vastaan Pyhän Hengen täyteys

8. askel – kerro toisille uskostasi

Lopuksi